Hae
Sanna Laitinen

Kuinka armoton olenkaan itselleni

 

”Kiinnitä huomio siihen sisäiseen ääneen, jolla puhut itsellesi. Onhan se lempeä ja armollinen?”

-Sara Parikka – 365 ilon ja inspiraation vuosi

 

Sain Suomalaisesta kirjakaupasta kirjan tutustuttavakseni, tuon ihanan Sara Parikan kirjan, joka sisältää 365 hyvän mielen vinkkiä, ”päivittäinen annos ihanuutta”, kuten kirjaa hehkutetaan. Sara saapuu Kauppakeskus Ratinaan tulevana viikonloppuna, ja pääsen haastattelemaan häntä kirja-aiheen ympärillä.

Vähän aikaa kirjaa umpimähkään selattuani törmäsin sivuun, jossa luki tuo lause: Kiinnitä huomio siihen sisäiseen ääneen, jolla puhut itsellesi. Onhan se lempeä ja armollinen?

Niinpä. Onko se? Osaanko olla itselleni armollinen, etenkin kehoni suhteen nyt raskauden jälkeen? Käytän aika paljon aikaa päivässä oman kehoni ylimääräisiä muotoja harmitellen. Miksi reisien pitää vieläkin olla muhkuraiset? Miksi vatsassa on edelleen ylimääräinen makkara? Voi kun ehtisin joskus salille, mutta sielläkään en osaa päättää kumpi on tärkeämpi treenattava tällä kertaa: jalat (pylly) vai selkä (helpottamaan hirveitä niskajumeja).

Mä olen antanut itselleni luvan olla harmissani tästä raskaudenjälkeisestä kehosta. Mutta se ei saisi kyllä haitata mun elämää sen suuremmin. Nyt vaatekaupoilla kierreltyäni olen huomannut, että kyllä tämä pieniasteinen murehtiminen vaikuttaa muhun. Ei sitä voi, ei saa, ei kannata pelkästään soimata itseänsä, tietenkään.

Siksipä, Saran inspiroimana, päätin asettaa itselleni toisenkin tavoitteen. Ensimmäiseksi asettamani tavoite oli treeniin liittyvä – 20 kyykkyä joka päivä vuoden ajan. Siihen pystyn helposti, kunhan vain muistan. Tämä uusi tavoite liittyy tietysti armollisuuteen: Aina kun tiedostan soimaavani omaa kehoani, annan tietysti itseni olla harmissani jos haluan, mutta keksin siihen rinnalle jonkun positiivisen asian kehostani. Sen asian ei tarvitse olla ulkonäköön liittyvä, vaan ihan mitä tahansa ihanaa musta itsestäni.

Tänään harjoittelin näin:

”Voi hitto kun nämäkin housut olisivat aiemmin istuneet mulle 36-kokoisina. Näkyyköhän takareiden muhkurat tässä isommassakin koossa? Puristaapa vyötäröresori ikävästi vyötäröä, kylläpäs on makkarat pysyneet sitkeässä tällä pullan ja suklaan syönnillä… enkä ole käynyt salillakaan.”

Ja: ”mulla on ihana kolmekuinen poika kotona, joka on täysimetyksellä ja tarvii äitiään, ihan koko pakettia! Kroppa tarvitsee palautuakseen aikaa, ja näytän kyllä todella hyvältä jo tässä vaiheessa. Makkaroita ja muhkuroita on kaikilla! Sitä paitsi tapahtumissa ja pojan kanssa touhuamisessa on tähän hätään varsin tarpeeksi treeniä.”

Tässä tavoitteessa onkin enemmän purtavaa, koska itsensä kehuminen tuntuu vähän väkisin tehdyltä. Ehkä juuri siksi se onkin nyt niin tärkeää!

Sanna

 

Tuoreen äidin ajankäytön haasteita

Nyt täytyy nostaa hattua kaikille äideille.

Aika ei vaan riitä kaikkeen! Vauvan tultua taloon on ollut aivan pakko miettiä, mitkä ovat omat prioriteetit. Haluaisin vauvan kanssa olemisen lisäksi ehtiä tekemään töitä, käymään salilla, tapaamaan ystäviä, nukkumaan hyvin ja syömään terveellisesti.

Todellisuushan menee niin, että vauvan ja perheen kanssa olemisen jälkeen uni on edelleen ensisijainen, vaikka yöt ovat katkonaisia – sehän tarkoittaa sitä, että välillä me mennään vauvan kanssa iltakahdeksalta nukkumaan. (Onneksi vauvalla on mun unenlahjat…) Yöllä herätään 3-4 kertaa syömään, ja nukahdetaan heti syötyä. Siksi vaikka illalla mentäisiin nukkumaan 22-23 välillä, ja aamulla herätään 7 maissa, niin on pakko kiriä välillä univelkoja kiinni.

 

Prioriteetit uusiksi.

Vauvan, puolison ja unen jälkeen mulle tärkeyslistalla on työt. Ne vievät multa ainakin sunnuntaipäivän verran työaikaa, ja joskus työkeikkoja on muulloinkin. Sen lisäksi reissataan Espoon ja Tampereen väliä aika paljon.

Treenithän tässä jaottelussa jää viimeisille listoille. Oikeasti jumpalle pääsen hyvällä tuurilla kerran viikossa, ja silloinkin tuntuu että aikataulu painaa päälle ja pitäisi pian lähteä kotiin syöttämään vauvaa. Treenien lisäksi myös ruoan laatu, ja ruokailuajat, ovat kärsineet. Vaikka työrupeaman jälkeen olisi hyvää aikaa lähteä treenaamaan tai lounaalle, on kotiin vauvan luokse aivan kaamea kiire!

Vauvahan tietysti pärjäisi isän kanssa kotona mun treenien ja lounaankin ajan. Pitäähän täysimetetyn vauvan äidin syödä riittävästi ja monipuolisesti, jotta maitokin riittää! Ja jumiinhan sitä menee, jos ei liiku, ja unikin kärsii. Siksi salille tuleekin lähdettyä viimeistään siinä vaiheessa, kun niskat on tarpeeksi jumissa aiheuttaakseen mulle päänsärkyä, polvet ja alaselkä krempoilla.

 

Haluaisin silti viilata vähän ajankäyttöäni…

Kerran viikossa, yleensä maanantaisin, päätän että nyt alkaa taas se parempi elämä! Alan kiinnittää enemmän huomiota treenaamiseen, mielessä käy myös kotitreenit. Alan syödä säännöllisemmin, vähemmän herkkuja, enemmän oikeaa ruokaa.

Ja tiedätte varmaan kuinka siinä on tähän mennessä käynyt. Mun paino huitelee edelleen siellä 72 kilossa, karkkia ja herkkuja menisi ihan niin paljon kuin herkkukaapista löytyy, ja salille tulee mentyä säkällä kerta viikkoon.

Multa puuttuu toiveiden ja haaveiden lisäksi käytännön suunnitelma. Tapahtumatuottajakielellä tuotantokoonti.

Mun treenit ei ole kalenterissa, niille ei ole varattuna aikaa. Eikä mun syömiset, ne ei varsinkaan ole kalenterissa.

 

Konkretiaa!

No olenko ajatellut tehdä jotain asialle? Nyt kun tuli puheeksi, niin mulla ei ole mitään konkreettisia suunnitelmia, mutta se voisi olla paikallaan. Mua vaan ahdistaa tehdä sellainen suunnitelma, josta en saa pidettyä kiinni. Jos alan suunnitella, lykkään helposti itselleni liian korkeat tavoitteet ja ahdistun jo ajatuksesta, ja sitten jää treenaamatta, ja suuntaan vieläkin herkemmin kaupan herkkuhyllylle.

No, yhden tavoitteen mä tein kaksi viikkoa sitten. Mä tein itselleni sellaisen alkutavoitteen, että teen tänä vuonna joka päivä 20 kyykkyä. 365 päivässä se tekee 7300 kyykkyä, ja se on ihan kiva määrä! Se on myös sellainen, mikä varmasti tulee tehtyä – jos muistaa. Ja kyllä muistaa, kun siitä tulee rutiini. Siihen pystyn ihan varmasti.

Näin toistaiseksi.

Mitenkä siellä ruudun toisella puolella? Onko pitänyt tehdä uudelleenpriorisointia? Kuinka ehdit tehdä päivän aikana kaikki jutut mitä haluaisitkin?

 

Sanna + vauva tasan 3 kk