Hae
Sanna Laitinen

Synnytyskertomus, osa 1

Tämä on positiivinen synnytyskertomus – vaikka siis synnytys jännittäisi, niin tämän voit lukea rauhallisin mielin. Kirjoitus sisältää paljon yksityiskohtia synnyttämisestä, ja kertomus perustuu yksinomaan minun kokemukseeni ja kirjoitushetken aikaisiin mielipiteisiin omasta synnytyksestäni.

 

Osa 1: Synnytyksen käynnistyminen

Olin raskauden aikana pohtinut, kuinka oma synnytykseni alkaisi. Supistuksilla, lapsiveden menolla, vai käynnistyksellä? Luin lukemattomia määriä synnytyskertomuksia. Täytyy kiittää kaikkia teitä synnytyskertomuksenne nettiin kirjoittaneita. Todella arvokkaita kokemuksia jaettaviksi tuleville synnyttäjille!

Kertomusten lisäksi käytiin Jonin kanssa synnytysvalmennuksessa Vauvantailla Tampereella. Kätilö Silja Seppänen kertoi aivan upealla tavalla synnytyksestä, päästiin kyselemään kaikki mieltä askarruttavat asiat ja saamaan kultaisia vinkkejä valmistautumista varten. Mitä kivunlievitysvaihtoehtoja on olemassa, lääkkeettömiä ja lääkkeellisiä? Koska pitää lähteä sairaalaan? Millaisia toiveita sairaalassa voin esittää? Ja sitten niitä tekniikkatreenejä yhdessä puolison kanssa, kivunlievitystä ja ponnistamista.

Tavoitteeni synnytyksessä oli pysyä mahdollisimman pitkään rauhallisesti rentoutuen kotona, ja sitten kun oikeasti aloin tarvita apua esimerkiksi kivunlievityksessä, silloin pyrkisin sairaalaan. Halusin turvallisen ympäristön synnyttää, ja alku olisi varmasti rennointa viettää kotona. Monet synnyttävät kokonaan ilman lääkkeetöntä kivunlievitystä, ja ajatus kiinnosti paljon! Olin kuullut esimerkiksi epiduraalin käytöstä kauhutarinoita, eikä siis oikein mikään lääkkeellinen kivunlievitysvaihtoehto ilokaasua lukuunottamatta tuntunut sopivalta. Toki jos tarpeeksi sattuu, sietämättömällä tavalla, tottakai halusin lääkkeellistä apua. Jos pyristelee supistuksia ja kipuja vastaan, voi avautumisvaihe hidastua ja sitten sekä tuleva äiti että vauva kärsivät turhan pitkään. En ole siis lääkkeellisen kivunlievityksen vastustaja, etsiskelen vain sopivaa komboani omaa synnytyskokemustani varten.

30.11.2018 vähän jälkeen puolen yön.

POKS! Tuntui ja kuului. Se tuli jostain alavatsalta, ehkä kohdusta. Poksauksen jälkeen tuntui pientä polttavaa alaselkäkipua. Oliko vauvalla kaikki hyvin? Hän oli liikkunut parina päivänä selvästi vähemmän. Oliko istukka lopettamassa toimintaansa, oliko vauvalla pulaa jostakin?

Heiluttelin pienen polvea (se oli napani kohdalla), ja toista varmaan ärsytti jatkuva tökkiminen, niin päätti potkaista takaisin. Siitäs sait, äiti.

Vaikka jännittämiskertoimet nousivat poksauksen jälkeen ihan oleellisesti, varoitusmerkkien puuttuessa päätin pistää rentoutusnauhan soimaan, jotta saisin unen päästä kiinni.

30.11. klo 03 – Lapsivedet meni!

Nousen käymään vessassa. Huomaan että nyt lirahtaa lattialle ihan jotain muuta kuin pissaa muutaman metrin matkalla kohti vessaan – puhkesiko mulla sikiökalvot poksauksen yhteydessä? Tietyissä asennoissa lapsivettä oikein lorisi. Tarkistin värin ja hajun, kirkasta ja varsin hajutonta. Soitto TAYSin synnytyspäivystykseen vahvisti ajatukseni – nyt ollaan kotona niin pitkään kunnes tunnen tarvetta lähteä synnyttämään, tai viimeistään puolilta päivin, koska minun ja vauvan tila ei vaadi kiireisiä toimenpiteitä. Streptokokki-näyte kun oli negatiivinen, vauva raivotarjonnassa, lapsivesi normaalin väristä, vauva liikkuu ja kestän supistukset kotona.

Supistukset alkoivat hiljalleen – poltteella selässä, josta ne levisivät alavatsalle ja reiden ulkosyrjiin. Niitä tuli alusta asti alle viiden minuutin välein, mutta todella siedettävinä. Kuuntelin koko yön hypnobirthing-tarinoita kuin ne olisivat elämänlankani. Otin lämpötyynyn käyttöön ja halasin sitä. Yöunista ei ollut tietoakaan, liian jännää!

Sitä paitsi muutamat tapahtuma-asiat piti vielä delegoida – olin suunnitellut nimittäin hoitavani vielä tulevana viikonloppuna muutamia tapahtuma-asioita viereisissä kauppakeskuksissa. Nyt äkkiä mailit viuhumaan! Kolmen ja viiden välillä aamuyöstä. Anteeksi, asiakkaani. <3

Soitin myös Jonille – vielä ei ole kiire, mutta olisi kiva jos lähtisit tulemaan kahden tunnin ajomatkan takaa. En tiedä millaiseksi olo voi siinä ajassa mennä, supistukset voimistuivat jatkuvasti. Äidille myös viesti – tietysti. Äitihän oli ihan skarppina saman tien!

Kuuden aikaan oli Jonikin kotona. Siihen mennessä olin ennättänyt lykätä peruutusviestit neuvolaan ja osteopaatille, viimeiset ohjeet tulevan viikonlopun tapahtumatoimijoille, ja läheisille ja työporukalle tietysti: vedet meni, tänään synnytetään! Kellotin supistuksia – edelleen 2-4 kymmeneen minuuttiin. Supistusten voimakkuus kasvoi pikkuhiljaa kohtalaisista varsin voimakkaiksi.

Supistukset alkoivat Jonin saapuessa olla sellaisia, että ne vastaanottaessa oli ihan kiva vain hengittää syvään ja keskittyä rentoutumaan. Pyysin Jonia tuomaan minulle jumppapallon suihkuun ja istuinkin siellä varmasti yli tunnin kuuman suihkun alla, jumppapallon päällä keinuen. Kuuma vesi vei supistuskipuja pois todella tehokkaasti, suosittelen. Vaikkei kotoa siis löytyisi ammetta, niin käy suihkussa nautiskelemassa. Ainoa paha oli, että sinne ei voinut ottaa kirjaa tai musiikkilaitteita mukaan pilaantumaan kosteudessa.

Suihkun jälkeen siirryin milloin kontilleni nojaamaan sänkyyn, milloin alakerran sohvalle juomaan teetä ja antamaan Jonin nukkua vielä vähän. Taysista oltiin toivotettu tervetulleeksi viimeistään kahdeltatoista päivällä – pidin tavoitteenani, että kahtatoista ennen meidän ei tarvitse sairaalaan mennä, ellei ole oikeasti aivan pakko. Hengitys, rentoutuminen, lämpö. Minä jaksaisin kyllä.

 

Synnytyskertomus jatkuu seuraavaksi julkaistavassa postauksessa!

 

Sanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *