Hae
Sanna Laitinen

6 kuukautta synnytyksestä – tilannekatsaus

 

Kesä on täällä, ja kuulkaa, alkaa Laitinen näyttää taas itseltään! Ainakin sinne päin. Nyt kun reilut kaksi vauvakvartaalia on takana, on taas paikallaan pitää pieni tilannekatsaus – missä mennään?

Erehdyin vertaamaan tänään peilikuvaani siihen kuvaan, tarkemmin ottaen peiliselfieen, jonka olin ottanut joulukuussa. Ihan vastikään synnyttäneenä siis. Epävarmana siitä, millaiseksi kroppa mukautuu, ja mahtuuko juuri ennen raskautta ostetut kauniit juhlahousut enää ikinä jalkaan.

No. Vetskari menee kiinni, mutta eihän ne hyvältä näytä.

 

Kuuden kuukauden positiiviset:

Kroppa näyttää jo kivalta. Jos ei oteta huomioon sitä maapallon kokoista mustelmaa vasemmassa pakarassa muistuttamassa siitä hetkestä, kun tulin portaat alas kankku edellä. Sattui. Tai jos ei oteta huomioon toukokuun tapahtumien roudausmustelmia reisissä tai säärissä – sattuuhan sitä. Mutta raskaudenaikainen selluliitti on mennyttä, ja mulla alkaa olla taas kapea vyötärö. No, ainakin aamuisin.

Kroppa myös toimii varsin hyvin – mitään isompia kremppoja en enää huomaa, voi kyllä olla että keho on turtunut jo jumeihinsa. Alkuraskaudessa kärsin aika pahoista päänsäryistä, kun ryhti oli yhtäkkiä kaikesta vauvankantelusta painunut niin kovasti kasaan.

Keskivartalon aktivointi tuntuu helpolta – syvät vatsalihakset yhdessä lantionpohjan kanssa aktivoituvat mielestäni hyvin.

 

Ja tokan vauvakvartaalin valitukset:

Vaikka core toimii, treenaamiseen ryhtyminen on edelleen sairaan hankalaa. Siis henkisesti! Miten sitä ei aseta treenaamista korkeammalle prioriteettijärjestyksessä? Vaunulenkit ovat mun ainoa treenityyli tällä hetkellä. Musta tuntuu että ne vuodenvaihteen salijumpat oli jotain mulle hyvin tyypillistä muutoshetken stressikäyttäytymistä. Onneksi treenasin edes silloin 😀

Väsyttää aivan sairaasti. Ehkä senkin takia treenejä ei tule mietittyä – aina aiemmin oon väsyneenä painottanut unta ja vähentänyt treeniä. Nyt oon vähentänyt treenit pois, eikä untakaan ole riittävästi! Mitäs hyvinvointia tämä tämmöinen on? Tällaistako ihanuutta on äitinä oleminen? Tuntuuko musta enää ikinä siltä, että olisin hyvin levännyt?

Väsymyksen takia musta tuntuu, että näytän ennestäänkin homssuisemmalta. Naama roikkuu. Kävin keväällä pari kertaa kosmetologilla tokaisemassa, että tee joku herätä-mut-kuolleista -tyylinen kasvohoito, kiitos. Kampaajallekin alkaisi taas kipeästi olla asiaa – jos nyt ensi viikolla mulla on enää hiuksia päässä. Kaikki tippuu!

Mutta hei – positiivisista jäi uupumaan ihon kunto. Siis JOS mä olisin tiennyt raskauden, synnytyksen, lapsen saamisen parantavan mun aknen, niin olisinkohan mä alkanut haaveilla jälkikasvusta vähän aikaisemmin? Täähän on aivan mahtavaa, yksi iso murheenkryyni on poissa! Voitteko, kokeneemmat äitiystävät, vielä vahvistaa mulle että tämä on pysyvä olotila? Pliis?

Näihin tunnelmiin. Tsemppiä viikkoon! Mä en tiedä missä vaiheessa mä teen kaikki mun työhommat.

Sanna

2 kommenttia

  1. Susanna kirjoitti:

    Olet aivan naurettavan kaunis, ja sun palautuminen raskaudesta, ainakin ulkoisesti on hämmästyttävää!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *