Hae
Sanna Laitinen

Paras muutos syntyy pikkukriisistä

 

Heräsin tänä kesänä ajatukseen; mulla on vain yksi elämä. Vanhana kiikkustuolissa tuskin tulee harmiteltua tehtyjä asioita – kuulemma eniten harmittaa tekemättömyydet. Mitä haluan elämältä? Ja mitä en halua?

Mä olen todella työnarkkari. Myös tyhmä olen ollut, kun rahan tienaaminen on monesti mennyt esimerkiksi ystävätreffien (ja muidenkin treffien) tai sellaisten opiskelujen tielle, jotka eivät ole tuntuneet mielenkiintoisilta.

Perheenlisäyksen ansiosta, ja takia, mä oon luopunut isosta työkuormasta, ja keskittynyt maltilliseen määrään töitä tänä vuonna. Multa ei enää saa promoja myymälämaistatuksiin. Enää ei ole satoja taphtumatyöntekijöitä reservissä. Better Events on nyt Sanna ja Essi. Ne juontavat ja esiintyvät tapahtuma-alan moniosaajat. Ihan niin kuin se alussa olikin, niin kuin sen pitikin mennä. Sanna ja Essi. Santtu ja sen sisko Esko.

Kesällä mulla on todellakin ollut aikaa. Ihana Ranskan reissu ekaa kertaa perheenä. Leppoisia päiviä kahdestaan Eino-vauvan kanssa. Välillä Eikku on ollut hoidossakin, ja oon saanut paljon aikaa omille ajatuksille.

Niin. Mitä mä haluan elämältä, parisuhteelta, työltä, entä harrastuksien osalta? Miten meidän parisuhde voi? Teenkö mä asioita joita haluan tehdä?

Ehkä mulla on kolmenkympin kriisi, mutta koin juhannuksen ympärillä aivan järisyttävän herätyksen. Teenkö mä kaikkia niitä asioita, mitä mä oikeasti haluan tehdä, olla, toteuttaa? Jos en, niin miksi en?

Haluan onnellisen parisuhteen. Ja onnellisen perheen. Onko mulla sellainen?

Haluan toteuttaa itseäni työelämässä. Ja elämässä. Toteutanko mä?

Haluan olla läsnä. Ja luova. Olenko mä?

Haluan oppia lisää esiintymisestä, kommunikointi- ja vuorovaikutustaidoista, puhetekniikoista. Haluan kehittyä puhujana ja esiintyjänä. Teenkö mä sitä?

Haluan ehdottomasti jatkaa uraani ammattijuontajana. Luojan kiitos, tässä mä olen pro.

Haluan laulaa. Kehittää ääntäni. Millaisia asioita mä olen sen eteen tehnyt?

Haluan treenata ja voida hyvin, ja innostaa myös muita samaan. Toteutuuko tämä?

Haluan, että kaikki muutkin pysähtyisivät pohtimaan, mitä haluavat. Ja mitä eivät halua. Ja mitä seuraavaksi, nyt, on tehtävä, jotta saadaan mitä halutaan.

 

PNo siis. Nyt, Sanna, alas sieltä pilvenhattaralta ja katso totuutta silmään. Pahinta on valehdella ihan itselleen. Nyt rehellisesti – analysoi, missä mennään ja mikä on tavoitetila. Mitä on tehtävissä?

Pikaisella katsauksella; en mä nyt ihan sivuraiteilla ole tämän elämäni kanssa, mutta vähän hukassa.

Siispä aloitin laulutunnit.

Aloin taas inspiroitua hyvistä puheista, kouluttajista ja esiintymisen asiantuntijoista.

Parisuhteessa juteltiin meidän ideaaliparisuhteesta ja rakastuttiin uudelleen. Kun vaan aina muistaisi tarpeeksi puhua, olla läsnä, ottaa huomioon, pyrkiä olemaan maailman paras puoliso. Jatkossa muistan aina.

Sovin itseni kanssa, että vähennän somen selaamista ja keskityn olennaisempaan.
Sovin myös että lopetan myös kiroilun ja jokaisesta kirosanasta tulee viisi punnerrusta (tänäänkin tullut aika liuta punnerruksia..).

Syksyn juontokeikkakalenteri alkaa ihanasti täyttyä. Siitä kiitos parhaille asiakkaille.

Mä alan taas elää! Musta tuntuu hyvältä. Kyllä mä tästä löydän taas seuraavan suunnan.

 

Hei. Ja mä haluan myös juhlat. Kolmekymmentä mittariin! Mutta millaisetkohan olisivat mun juhlat?

Paras muutos syntyy kriisistä.

Sanna

2 kommenttia

  1. Tinde kirjoitti:

    Tää oli tosi hyvä! ??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *