Hae
Sanna Laitinen

En koskaan halunnut äidiksi – kunnes sitten.

Leivottiin (lue: minä leivoin) eilen pipareita. Joulun perinteet rakentuvat meilläkin pikku hiljaa. Se pisti miettimään; en minä joskus halunnut tätä ollenkaan. En siis ollenkaan! Mitä on tapahtunut?

Lukiossa äidinkielen tunnilla oli tehtävänä pitää vaikuttava puhe valitsemastaan aiheesta. Minäpä valitsin aiheeksi tärkeän – miksi tässä ylikansoittuvassa ihmispopulaatiossa meidän pitäisi hankkia yhtään enempää jälkikasvua, kun vaihtoehtojakin on? Suosittelin siis oikein lämpimästi kaikille, ettei hankkisi omia lapsia.

En koskaan halunnut äidiksi. En oikein koskaan potenut vauvakuumetta, enkä tuntenut oloani mukavaksi lasten kanssa. Olikin hassua, että päädyin opiskeluiden ohella tuottamaan työkseni lapsiperhetapahtumia. Ärsytti suunnattomasti, kun tuttavat totesivat lapsimielipiteeseeni, että kyllä se mielipide ehtii vielä muuttua. Siitä ei ollut minkäänlaista vihiä lähitulevaisuudessa. Elämäni oli juuri näin hyvää – miksi tehdä siitä vaikeampaa?

Ajattelin ja suunnittelin tosiaan, ettei minulle tulisi koskaan lapsia. Olin asiasta järkkymättömän varma, eikä missään ollut viitteitä että tarvitsisin elämääni mitään muuta. Kerroin tämän myös hyvin nopeasti kumppaneilleni.

No. Mielen muutokseen voi johtaa esimerkiksi erilaiset kriisit ja sairastumiset. Minullakin mielipiteen muuttuminen oli aika monen henkisesti rankan asian summa – oli burnoutit ja endometrioosilöydökset ja leikkaukset ja sellaista semitylsää mitä kenellekään ei tietenkään toivoisi. Sitten ilmestyi muita ajatuksia tukemaan mielen muuttumista – ehken haluakaan elää elämääni tekemällä töitä aamusta iltaan, ehkä jokin muukin tärkeä rooli elämässä voisi tehdä minulle ihan hyvää. Kiitos burnoutille, että sait minut ajattelemaan työnteosta hieman eri tavalla, ja toisaalta hakemaan muitakin rooleja omaan arkeeni kuin työsuorittaja-Sannan.

Jotain kävi sille maailmaa matkaavalle yrittäjäuraa kehittävälle Sannalle, joka yhtäkkiä odottaakin jo toista lasta. Halusinkin sitten kuitenkin asumaan Suomeen enkä minnekään muualle, ja hassua kyllä, halusinkin perheen millaisen vanhempanikin olivat rakentaneet.

Onkohan se niin että biologinen kello tikittää joillakin automaattisesti voimakkaammin ja joillakin ei vaan ollenkaan? Joillakin elämän myrskyt sitten heiluttavat pakkaa ja saavat jotain tapahtumaan mielessä?

Outo matka, pakko sanoa, tämä elämä. Miten näin isoja päätöksiä tulee pyörrettyä?

Sanna

 

Meille tuli joulu.

 

Onhan se jo marraskuun puoliväli. Jouluhullut kaivautuvat pehmoisista pesistään koristelemaan ympäröivää maailmaa. Lukeudun heihin!

Meille tuli joulu.

Vaikka en pidä itseäni kovin taitavana shoppailijana enkä tykkää hamstrata tavaraa (onneksi, sillä meillä ei ole säilytystilaa), tykkään pukea kotia joulua varten. Paitsi kaksi vuotta sitten; Sinä talvena kun esikoinen syntyi, en jaksanut yhtään laittaa joulua. Mutta siitä on taas noustu, ja otettu vähän keeääntyneitä velkoja takaisinkin päin. Myös viime vuoden marraskuussa meille ilmestyi joulukuusi heti marraskuun alussa.

 

Mielestäni pimeä vuodenaika kaipaa pientä pilkettä, kotoilun tunnelmaa, lämpöä ja pörröisyyttä. Semmoista, että vaikka olisi ihan yksikseen, ei olo tunnu yksinäiseltä. Vaikka olisi pimeää, ei tunnu pimeältä. Pientä tuiketta, jouluherkkujen tuoksua, sopivassa suhteessa yhdessäoloa ja sopivasti kaivattua rauhaa, omaa aikaa.

Omaan silmääni joulun koristeet ovat parhaimmillaan todella kauniita, ja on oma traditionsa ja juhlahetkensä pukea koti joulua varten. Siihenkin kuuluu sopivasti yhteistä tekemistä ja omaa rauhaa.

Joulukotikin saa olla koti – kaikkine kotiin kuuluvine tavaroineen. Meille saa muuten ehdottaa näppärää lelulaatikkoa, ennustan seuraaville kuukausille joitakin leluja lisää meidän olohuoneeseen…

 

Pojan ja siskoni kanssa puettiin meidän kuusi joulua varten yhdessä. Ensimmäistä kertaa esikoinenkin ymmärsi että nyt koristellaan kuusi. Ihanaa katsoa pienen pojan intoa auttaa koristelutehtävissä. Eniten koristeita taitaakin löytyä juuri vaahtosammuttimen korkeudelta.

Kuuseen on myöhemmin ilmestynyt uusia koristeita, kun bongasin muutaman lintusen Ratinassa myynnissä. On kivaa, kun kuusesta saattaa bongata erilaisia pieniä yllätyksiä, kun sitä kurkkii lähemmin. Vaikka lintuja, karkkikääröjä, kimmeltävän koristeen tai vaikka pienen sydämen.

Traditioihin ja omiin juhlahetkiinsä kuuluu synttäritkin – isolla osalla perhettä on syntymäpäivät juuri marras-joulukuussa. Mikä sen mukavampaa, kun juhlia yhdessä elämää keskellä pimeää vuodenaikaa.

 

 

Piparkakkuja meillä leivotaan myös pian. Ollaan pojan kanssa kummatkin sellaisia piparihiiriä, että ennustan jouluksi tarvittavan ihan uuden leipomishetken – äitini reseptillä piparkakuista tulee taivaallisen makuisia.

Joulun tunnelmointi tekee ainakin minulle niin hyvää pimeään aikaan, että mielelläni fiilistelen tätä niin pitkään kuin mahdollista. Tämä on minulle yksi parhaista tavoista selättää loppuvuoden kaamosväsymys – joulu.

Ihana joulu.

Sanna