Hae
Sanna Laitinen

Imetys – kuinka pitkään sitä voi jatkaa?

 

Mulla loppui viime viikonloppuna äitiysloma. Miten aika menee niin nopeasti? Mua kyllä jo viime vuonna varoiteltiin tästä ilmiöstä, ja kehotettiin nauttimaan pikkuvauva-ajasta, mutta en tajunnut että se menee näin nopeasti! Meidän pieni on jo yhdeksän- ja puolikuinen.

Mietiskelin viikonloppuna imetysasioistakin ystävän kanssa jutellessa, että hitsit millaisia stressileveleitä otin imetyksestä vauvan ollessa pieni. Vielä raskausaikana lueskelin imetysasioista, ja päätin, että koetetaan imettää, mutta korvikeruokintakaan ei ole poissuljettua. Jos äiti ja vauva voi paremmin kun vauva saa korviketta, niin se on aina hyvä vaihtoehto. Kuitenkin vauvan synnyttyä imetyksestä tuli mulle vähän pakkomielle. Vauvan piti saada rintamaitoa, ja korvikkeesta tuli mulle jostain syystä ihan kirosana. Muutenkin olin hyvin ihmeellinen – ja olen vahvasti vieläkin – ja siitä syytän vain äitiyttä ja hormonaalisia muutoksia. 😀

Pelkäsin etukäteen työkeikkoja, joita tein keväälläkin satunnaisesti. Jos olen 12 tuntia pois kotoa, miten vauva saa ruokaa? Loppuuko multa maito? Entä jos olen useamman päivän peräkkäin töissä, miten vauva saa ruokaa? Loppuuko multa maito?

Vauva sai ruokaa, eikä multa loppunut maito. Ei loppuisi vaikka olisin 10 päivää peräkkäin töissä lyhyen työpäivän ajan. Mutta hemmetinmoista, aikaa vievää järjestelyä se oli. Töissä tietysti piti päästä pumppaamaan maitoa aina välillä, ja sehän tarkoitti sitä, että tapahtumassa oli löydettävä jokin rauhallinen paikka, jonka kehtasi vallata noin 10-15 minuutiksi. Välillä se oli invavessa, välillä jokin rullakkokasa johon ahtauduin pumppaamaan. Oli myös ihan kuun ja tähtien asennosta kiinni, kuinka paljon maitoa sai pumpattua. Jos tapahtumassa pumpatun maidon halusi tarjota vauvalle, piti tarkasti huolehtia kylmäketjusta. Ihan älytöntä touhua, nyt kun miettii!

Kotona taas nähtiin päivittäin, monta kertaa, samainen maitoshow: Pumppaa – tiskaa – desinfioi – pakasta – inventoi – stressaa – suunnittele – laske – pumppaa – ja niin edelleen. Hattua nostan myös puolisolleni, joka sitten sulatti – lämmitti – ruokki – tiskasi – sulatti – ja niin edelleen.

Enää en pumppaa.

Mutta se oli mulle tosi tärkeää. Ihan hirveän tärkeää, että vauva saa tarpeeksi rintamaitoa syödäkseen myös sinä aikana, kun en ole läsnä. Ja olen kiitollinen siitä, että tavoitteessani onnistuttiin ja kaikki on mennyt hyvin, vaikka todellakin tuon eteen sai tehdä töitä.

Imetän tuota meidän pientä edelleen, joitakin kertoja vuorokaudessa. WHO suosittelee imetyksen jatkamista 2 vuoden ikään asti, ja yksivuotiaaksi asti suositeltaneen kansallisissa ravitsemussuosituksissa. Koen, että imetys tekee minullekin hyvää, ja ainakin vauva on saanut rintamaidosta suojaa pöpöjä vastaan.

Niin, ja – lähipiirissäni on kuitenkin tosi paljon ystävieni lapsia, jotka ovat upeasti kasvaneet korvikkeella, eivätkä ole sairastelleet vauva-aikana ollenkaan. En siis millään tavalla ruodi äidinmaidonkorvikkeita, ja ihanaa että maailmassa on rutkasti vaihtoehtoja jokaiselle perheelle. Suorastaan ihmettelen niin jyrkkää pikkuvauva-ajan kantaani korvikkeita kohtaan. Miksi vauvan piti aina vaan saada rintamaitoa, vaikka oma jaksamiseni oli välillä koetuksella? En silti muuttaisi mitään. Täytyy sanoa, että olin aika sitkeä mama.

Millaisia pelkoja sinulla oli imetyksen suhteen?

Sanna

 

Kurkkaa myös: 12 tunnin työpäivä kaksikuisen vauvan äitinä

Sannan Instagram

Sannan Facebook

Kirjoittaja on puhuja ja juontaja, joka suhtautuu esiintymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin intohimoisesti.

Kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan!

Rutiinit ovat tärkeitä kesälomallakin.

 

Vasta sitten kun tuli uupumusta ja lopulta burn-out, kun istuin ja itkin psykiatrisen sairaanhoitajan pakeilla, aloin tajuta, kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan.

Huomaan monesti rutiinien tärkeyden vasta silloin, kun on elänyt jonkin aikaa ilman selkeitä rutiineja. Jos herää aamulla milloin sattuu ilman herätyskelloa, menee illalla nukkumaan sitten kun joskus malttaa, ei suunnittele syömisiään eikä varsinkaan treenejä tai to-do-listan tyhjentämisaikoja, on aika vaikeaa saada mitään aikaiseksi.

Kun siirryin haaveilemiini lifestyleyrittäjän saappaisiin puoli vuosikymmentä sitten, kadotin kaikki rutiinit. Edessä ei ollutkaan teknillisen yliopiston kurssiaikatauluja, ei työnantajan sanelemia työvuoroja. Oli omia deadlineja, paljon palavaa innostusta, hirveästi aikaa päivässä. Rutiinittomuus ilmeni siten, että teinkin aamusta iltaan hommia, välillä shoppailin, välillä treenasin, välillä kävin syömässä. Silti olin aamusta iltaan, arkena ja viikonloppuna, 24/7 tavoitettavissa.

Vasta sitten kun tuli uupumusta ja lopulta burn-out, kun istuin ja itkin psykiatrisen sairaanhoitajan pakeilla, aloin tajuta, kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan.

Loma-aikoina rutiinit katoavat

Nyt äitiyslomalla, kesälomalla, vapaapäivinä ja matkoilla rutiinit häviävät hirveän helposti. Tai ainakin saa alkaa opetella aivan uudenlaisia rutiineja, kun vanhoista ei voi enää pitää kiinni. Saan itseni kiinni vähän liian usein valittamasta, kun en ehdi treenata. No miksen ehdi? Koska minulla ei ole selkeää treenirutiinia. Tai että syön ihan mitä sattuu. No miksi? Koska minulla ei ole selkeää syömisrutiinia. Lapsella kyllä on, minulla ei.

Eikö oma hyvinvointini ole muka tärkeää? Jos minä olen väsynyt, nuutunut, huonotuulinen ja henkisesti ja fyysisesti jumissa, ei muukaan perhe voi varmasti kovin loisteliaasti verrattuna tilanteeseen, jossa äiti on virkeä, aikaansaava, hyväntuulinen ja osannut aikatauluttaa elämänsä niin, että aikaa on niin treenille, töille kuin lasten kanssa puuhastelulle.

Mitä en halua?

Olen vähän liikaa valitellut itselleni kaikkea sitä, mitä en halua. En halua lojua sohvan pohjalla väsyneenä. En halua katsella pyykkivuoria tai pölyisiä nurkkia. En halua sotkuista keittiötä, enkä varsinkaan nälkäistä mahaa. En halua voida huonosti. En halua, että joka päivä menee saamatta aikaan yhtään mitään. En varsinkaan halua tehdä töitä vuorokauden ympäri, joka päivä.

Mitä haluan?

Haluan selvät aikataulut työnteolle, keskittymisajalleni, opiskelulle. Haluan selkeät aikataulut treenille. Joogaa ja salia, kauhun tasapaino. Haluan organisoida viikon ruokaostokset niin, ettei hävikkiä tulisi yhtään. Haluan mennä nukkumaan niin, että herään virkeänä aamulla. Ja etenkin tämä: haluan pitää illat klo 16:30 jälkeen täysin vapaana työstä, ja viikonloput keikkoja lukuunottamatta työvapaana alueena.

Rutiinit ovat pelastus. Rutiinit ovat tapa johtaa omaa tekemistä, ja rutiinit tuovat ainakin mun mielelle todella paljon rauhaa. Selvät aikataulut, ei epäselvyyksiä tai epävarmuutta, aaaaah. Kiitos. Mieli tykkää.

Mun oma äiti jäi vuorotteluvapaalle, ja hoitaa Eino-taaperoa tiettyinä aikoina niin, että saan tehdä töitä, kirjoittaa ja opiskella. Aivan valtavan ihanaa! Rutiineja ja selkeästi aikataulutettua elämää kaikille!

Kummasta sinä nautit enemmän – rutiineista vai aikatauluttomasta elämästä?

Sanna

 

Kurkkaa myös:  Tuoreen äidin ajankäytön haasteita

Sannan Instagram

Sannan Facebook

Kirjoittaja on puhuja ja juontaja, joka suhtautuu esiintymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin intohimoisesti.