Hae
Sanna Laitinen

Meille tuli joulu.

 

Onhan se jo marraskuun puoliväli. Jouluhullut kaivautuvat pehmoisista pesistään koristelemaan ympäröivää maailmaa. Lukeudun heihin!

Meille tuli joulu.

Vaikka en pidä itseäni kovin taitavana shoppailijana enkä tykkää hamstrata tavaraa (onneksi, sillä meillä ei ole säilytystilaa), tykkään pukea kotia joulua varten. Paitsi kaksi vuotta sitten; Sinä talvena kun esikoinen syntyi, en jaksanut yhtään laittaa joulua. Mutta siitä on taas noustu, ja otettu vähän keeääntyneitä velkoja takaisinkin päin. Myös viime vuoden marraskuussa meille ilmestyi joulukuusi heti marraskuun alussa.

 

Mielestäni pimeä vuodenaika kaipaa pientä pilkettä, kotoilun tunnelmaa, lämpöä ja pörröisyyttä. Semmoista, että vaikka olisi ihan yksikseen, ei olo tunnu yksinäiseltä. Vaikka olisi pimeää, ei tunnu pimeältä. Pientä tuiketta, jouluherkkujen tuoksua, sopivassa suhteessa yhdessäoloa ja sopivasti kaivattua rauhaa, omaa aikaa.

Omaan silmääni joulun koristeet ovat parhaimmillaan todella kauniita, ja on oma traditionsa ja juhlahetkensä pukea koti joulua varten. Siihenkin kuuluu sopivasti yhteistä tekemistä ja omaa rauhaa.

Joulukotikin saa olla koti – kaikkine kotiin kuuluvine tavaroineen. Meille saa muuten ehdottaa näppärää lelulaatikkoa, ennustan seuraaville kuukausille joitakin leluja lisää meidän olohuoneeseen…

 

Pojan ja siskoni kanssa puettiin meidän kuusi joulua varten yhdessä. Ensimmäistä kertaa esikoinenkin ymmärsi että nyt koristellaan kuusi. Ihanaa katsoa pienen pojan intoa auttaa koristelutehtävissä. Eniten koristeita taitaakin löytyä juuri vaahtosammuttimen korkeudelta.

Kuuseen on myöhemmin ilmestynyt uusia koristeita, kun bongasin muutaman lintusen Ratinassa myynnissä. On kivaa, kun kuusesta saattaa bongata erilaisia pieniä yllätyksiä, kun sitä kurkkii lähemmin. Vaikka lintuja, karkkikääröjä, kimmeltävän koristeen tai vaikka pienen sydämen.

Traditioihin ja omiin juhlahetkiinsä kuuluu synttäritkin – isolla osalla perhettä on syntymäpäivät juuri marras-joulukuussa. Mikä sen mukavampaa, kun juhlia yhdessä elämää keskellä pimeää vuodenaikaa.

 

 

Piparkakkuja meillä leivotaan myös pian. Ollaan pojan kanssa kummatkin sellaisia piparihiiriä, että ennustan jouluksi tarvittavan ihan uuden leipomishetken – äitini reseptillä piparkakuista tulee taivaallisen makuisia.

Joulun tunnelmointi tekee ainakin minulle niin hyvää pimeään aikaan, että mielelläni fiilistelen tätä niin pitkään kuin mahdollista. Tämä on minulle yksi parhaista tavoista selättää loppuvuoden kaamosväsymys – joulu.

Ihana joulu.

Sanna

Kahden kerroksen puutalokotimme keskustassa

 

Aika pitkään naureskelin sellaiselle elämäntyylille jota elän nyt. Mun ei todellakaan ollut aikomuksena perustaa perhettä, käydä kokopäiväduunissa tai ostaa asuntoa. Tai vaikkapa omistaa autoa. Ehei, mä reissasin, silloinkin tein tosin yrittäjänä lifestyletyyppisesti hommia ja elin tosi pienin kiintein kuluin. Muuttuvina kuluina olivatkin sitten hotelli- ja muut sellaiset väliaikaiset majoitukset, viisumit ja lentoliput. Sain tuloni muun muassa henkilökohtaisista online-valmennuksista.

No, nytpä minulla on ihana pieni kolmihenkinen perhe, joka asuu puoliksi minun luonani Tampereella ja puolisoni luona Espoossa. Kummassakin asutaan noin satavuotiaissa puutaloissa, täällä Tampereella ihan keskustassa.

Kun aloin katsella koteja, kriteereinäni oli löytää kodikseni isompi kuin yksiö (en ihan vielä silloin tiennyt että meitä tuleekin tänne kolme!), keskusta-alueelta ja koti saa itsessään olla mahdollisimman tunnelmallinen. Toki asuntometsästyksessä painoi eniten hinta, ensiasunnon ostaja ei ihan hirveän kalliita summia voisi pulittaa. Siksi vähän pelottikin etukäteen, löytyykö Tampereen keskustasta budjettiini ja vaatimuksiini sopivaa asuntoa. Uudet asunnot ovat nimittäin Tampereellakin ihan hirveissä hinnoissa!

 

 

Näin tämän kodin heti kun aloin katsella netistä myynti-ilmoituksia. Hihkuin Jonillekin, katso miten ihana. Aivan liian kallis. Menisinkö sittenkin katsomaan?

Uskaltauduin yksityisnäyttöön ystäväni ja melkein-siskoni Annin kanssa. Mehän rakastuttiin kotiin heti. Mitään lainalupauksia tai -päätöksiä en vielä ollut hakenut pankista eikä menneen tilikauden tilinpäätösmateriaaliakaan ollut saatu kirjanpitäjältä, en siis uskonut saavani tätä kotia itselleni. Pyysin välittäjää huikkaamaan mikäli myyntiin tulisi vastaavia, koska lainalupauksen saamisessa menisi aikaa.

Ja niinhän se oli, taisin pari kuukautta palaveerata eri pankkien ja tilitoimistoni kanssa kaikesta asuntolainaan liittyvästä. Nordeasta (ei maksettu mainos) sain parasta asiakaspalvelua ja myös parhaan hinnan lainalle. Lainalupauksen sain varsin nopeasti tilinpäätöksen toimittamisen jälkeen.

Lupauksen turvin jatkoin asuntometsästystä, ja välittäjä kertoi asunnon olevan vielä myynnissä. Vähän väännettyämme pääsimme sopuun hinnasta. Ja täällä ollaan!

 

 

Vanhassa puutalossa, joka sijaitsee vuokratontilla, on tietysti omat ongelmansa. Vastikkeet ovat helposti korkeat, jos suuret remontit on tehty. Ja toisaalta pienet vastikkeet kertovat herkästi siitä, että jotain isompaa saneerausta saattaisi siintää lähitulevaisuudessa. Samoin tontin vuokrasopimuksen päättyessä on riski, että vuokranantaja nostaa tontin vuokrahintaa seuraavalle vuokrakaudelle jopa satoja kertoja korkeammaksi. Samoin vanhoissa rakennuksissa putki- ja sähkötyöt saattaa olla varsin omalaatuisesti toteutettuja. Tässä asunnossa oli yläkerran vinttitiloihin rakennettu jälkeenpäin suihku- ja saunaosastoa sekä vessa. Sain siis ottaa selvää myös osakkaalle jäävistä vastuista noita vinttihuoneen märkätilojen viemäreitä, putkia ja eristeitä koskien.

Mietin asuntoa ostaessa myös sen myymistä pois, tai vaihtoehtoisesti vuokraamista, kun meidän kotitarpeemme joskus tulevaisuudessa muuttuvat. Kuinka saisin asunnon myytyä, jos nytkin myyntiaika oli pari kuukautta? Saanko helposti tällä pohjaratkaisulla asunnon vuokrattua?

 

 

Nyt mentiin vahvasti kyllä myös tunteella. Tämä tuntui heti kodilta, tässä kodissa oli hyvä tunnelma. Rakennuksessa on ihan omanlaisensa sielu, sellainen mitä ei uusissa tai uudemmissa rakennuksissa ole. Mä otan tämän.

Sisustus täällä on tarkoituksella tosi pelkistettyä. Olen tuonut asuntoon uutta ja vanhaa. Olohuoneesta ja koko kämpästä puuttuu esimerkiksi televisio ihan kokonaan, ja telkkarin paikalla olohuoneessa on kirkassointinen Weinbachin iäkäs mutta kunnostettu piano.

 

 

Keittiössä vanha puupöytä on nyt sijoitettu tilantarpeen vuoksi lähelle seinää, mutta isomman vierasjoukon saapuessa pöydän ympärille tehdään joka puolelle tilaa.

 

 

Yläkerta on rakennettu vasta myöhemmin, täällä oli rakennuksen vinttivarastot aiemmin. Nykyään yläkertaamme pääsee kaksia eri rappusia pitkin – pieniä mutta jykeviä kierreportaita pitkin, sekä salareittiä vanhoja vinttirappuja pitkin. Pyykit on aina kuivumassa – ne on vahvasti osa meidän vauvaperheen sisustusta 😀

 

 

Syynä vähäiseen tavaramäärään on paitsi yhdellä jäsenellä kasvanut perheemme ja hänen tuleva tilantarpeensa – pojan huoneessahan ei ole vielä kuin hoitopöytä – on myös säilytystilan vähyys. Asunnossa säilytystilaa on keittiössä ja meidän makuuhuoneessamme, ja siinäpä se. Kellarivarasto on maapohjainen, joten sinne en halua viedä mitään säilöön. Olen oikeastaan vain tyytyväinen säilytystilan vähyyteen – inhoan nimittäin hamstrata tavaraa. Siinä suhteessa en ole onneksi muuttunut!

 

 

Yläkerran kattoikkunat, viistokatto ja korkealle kohoava huonekorkeus saivat minut ihastumaan tähän meidän kodin toiseen kerrokseenkin. Vaikka neliöitä ei olekaan paljon (osa kun on muutettu märkätiloiksi), tuo kattokorkeus ihanasti lisää avaruutta.

 

 

Nyt tuntuu siltä etten halua ikinä muuttaa täältä pois. Voi kuitenkin olla, että perheen pienimmän kasvaessa meidänkin tilatarpeet muuttuvat. Olen aiemminkin sanonut en ikinä, ja nythän se on nähty kuinka siinäkin kävi. 🙂

Sisustusvinkkejäkin täällä otetaan vastaan! Oletteko nähneet jotain vanhaa ja tämän kodin tunnelmaan sopivaa suloista sisustuselementtiä? Miten alettaisiin rakentaa pienen poikamme omaa soppea?

 

Sanna