Hae
Sanna Laitinen

Kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan!

Rutiinit ovat tärkeitä kesälomallakin.

 

Vasta sitten kun tuli uupumusta ja lopulta burn-out, kun istuin ja itkin psykiatrisen sairaanhoitajan pakeilla, aloin tajuta, kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan.

Huomaan monesti rutiinien tärkeyden vasta silloin, kun on elänyt jonkin aikaa ilman selkeitä rutiineja. Jos herää aamulla milloin sattuu ilman herätyskelloa, menee illalla nukkumaan sitten kun joskus malttaa, ei suunnittele syömisiään eikä varsinkaan treenejä tai to-do-listan tyhjentämisaikoja, on aika vaikeaa saada mitään aikaiseksi.

Kun siirryin haaveilemiini lifestyleyrittäjän saappaisiin puoli vuosikymmentä sitten, kadotin kaikki rutiinit. Edessä ei ollutkaan teknillisen yliopiston kurssiaikatauluja, ei työnantajan sanelemia työvuoroja. Oli omia deadlineja, paljon palavaa innostusta, hirveästi aikaa päivässä. Rutiinittomuus ilmeni siten, että teinkin aamusta iltaan hommia, välillä shoppailin, välillä treenasin, välillä kävin syömässä. Silti olin aamusta iltaan, arkena ja viikonloppuna, 24/7 tavoitettavissa.

Vasta sitten kun tuli uupumusta ja lopulta burn-out, kun istuin ja itkin psykiatrisen sairaanhoitajan pakeilla, aloin tajuta, kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan.

Loma-aikoina rutiinit katoavat

Nyt äitiyslomalla, kesälomalla, vapaapäivinä ja matkoilla rutiinit häviävät hirveän helposti. Tai ainakin saa alkaa opetella aivan uudenlaisia rutiineja, kun vanhoista ei voi enää pitää kiinni. Saan itseni kiinni vähän liian usein valittamasta, kun en ehdi treenata. No miksen ehdi? Koska minulla ei ole selkeää treenirutiinia. Tai että syön ihan mitä sattuu. No miksi? Koska minulla ei ole selkeää syömisrutiinia. Lapsella kyllä on, minulla ei.

Eikö oma hyvinvointini ole muka tärkeää? Jos minä olen väsynyt, nuutunut, huonotuulinen ja henkisesti ja fyysisesti jumissa, ei muukaan perhe voi varmasti kovin loisteliaasti verrattuna tilanteeseen, jossa äiti on virkeä, aikaansaava, hyväntuulinen ja osannut aikatauluttaa elämänsä niin, että aikaa on niin treenille, töille kuin lasten kanssa puuhastelulle.

Mitä en halua?

Olen vähän liikaa valitellut itselleni kaikkea sitä, mitä en halua. En halua lojua sohvan pohjalla väsyneenä. En halua katsella pyykkivuoria tai pölyisiä nurkkia. En halua sotkuista keittiötä, enkä varsinkaan nälkäistä mahaa. En halua voida huonosti. En halua, että joka päivä menee saamatta aikaan yhtään mitään. En varsinkaan halua tehdä töitä vuorokauden ympäri, joka päivä.

Mitä haluan?

Haluan selvät aikataulut työnteolle, keskittymisajalleni, opiskelulle. Haluan selkeät aikataulut treenille. Joogaa ja salia, kauhun tasapaino. Haluan organisoida viikon ruokaostokset niin, ettei hävikkiä tulisi yhtään. Haluan mennä nukkumaan niin, että herään virkeänä aamulla. Ja etenkin tämä: haluan pitää illat klo 16:30 jälkeen täysin vapaana työstä, ja viikonloput keikkoja lukuunottamatta työvapaana alueena.

Rutiinit ovat pelastus. Rutiinit ovat tapa johtaa omaa tekemistä, ja rutiinit tuovat ainakin mun mielelle todella paljon rauhaa. Selvät aikataulut, ei epäselvyyksiä tai epävarmuutta, aaaaah. Kiitos. Mieli tykkää.

Mun oma äiti jäi vuorotteluvapaalle, ja hoitaa Eino-taaperoa tiettyinä aikoina niin, että saan tehdä töitä, kirjoittaa ja opiskella. Aivan valtavan ihanaa! Rutiineja ja selkeästi aikataulutettua elämää kaikille!

Kummasta sinä nautit enemmän – rutiineista vai aikatauluttomasta elämästä?

Sanna

 

Kurkkaa myös:  Tuoreen äidin ajankäytön haasteita

Sannan Instagram

Sannan Facebook

Kirjoittaja on puhuja ja juontaja, joka suhtautuu esiintymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin intohimoisesti.

Olisin toivonut…

 

Vaikken raskausaikana asettanutkaan itselleni mitään selkeitä tavoitteita palautumisen suhteen, olen ehkä silti vähän pettynyt siihen kuinka kehoni tällä hetkellä toimii.

 

Älä käsitä väärin: kyllähän minä näytän ulkoisesti palautuneen upeasti! Vanhat pöksyt sujahtavat jalkaan, ja olenkin innostunut vähän liialtikin shoppailemaan kesävaatteita tänä vuonna, kun viime vuonna ei tarvinnut laittaa vaatteisiin oikeastaan euroakaan.

 

Mutta tuo keskivartalon toiminta. Kävin äitiysfyssarilla vuodenvaihteessa, koska halusin optimoida keskivartalon lihaksiston palautumisen. Onneksi suorien vatsalihasten erkaumasta puhutaan tänä päivänä paljon, ja osasin etsiä tietoa ja apuja varhaisessa vaiheessa jotta välttyisin tekemästä vääränlaista, jopa vahingollista treeniä. Aloitinkin tosi varovasti.

 

Enkä oikein vieläkään ole päässyt kunnolla treenin makuun, joka harmittaa tosi paljon. Se johtuu isoimmaksi osaksi ajanpuutteesta (tai organisointitaitojen puutteesta), mutta osaksi siitä, ettei kroppa ota treeniä samalla tavalla vastaan kuin ennen raskautta. Treenitekniikoihin saa pistää ekstraefforttia, että jaksaisi tehdä liikkeet oikein. Treenieuforian saan onneksi hyvin päälle pienemmälläkin treenisuorituksella. Mutta tuntuu että kroppa on ihan pihalla.

 

Huomaan keskivartalossa myös hankaluuksia, jotka voisivat toden totta johtua mahdollisesta erkaumasta: alaselkä kipeytyy helposti, ja alavatsa pömpöttää tavalla, jota ei ennen raskausaikaa ollut. Navan kohdalla puolentoista, parin sentin erkauman tuntee erityisen hyvin, ja vatsanseutu on pehmeä alavatsan kohdalta.

 

On tämä hidasta puuhaa tämä palautuminen, tai vatsan seudun kuntouttaminen. Ärsyttävän hidasta tällaiselle kaikki-mulle-nyt -ihmiselle.

 

Jos sinulla on synnytys tai useampi takana: millaisessa ajassa koit palautuneesi synnytyksestä? Vai menikö kropan ”normalisoitumiseen” odottamaasi kauemmin aikaa, vai odotitko edes mitään palautumista? En oikein tiedä mitä kehtaisin vaatia itseltäni – vaikka toisaalta ei tarvitsisi vaatia yhtään mitään.

 

Sanna

Kurkkaa myös: 6 kuukautta synnytyksestä – tilannekatsaus

Sannan Instagram

Sannan Facebook

Kirjoittaja on puhuja ja juontaja, joka suhtautuu esiintymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin intohimoisesti.