Hae
Sanna Laitinen

Tuoreen äidin ajankäytön haasteita

Nyt täytyy nostaa hattua kaikille äideille.

Aika ei vaan riitä kaikkeen! Vauvan tultua taloon on ollut aivan pakko miettiä, mitkä ovat omat prioriteetit. Haluaisin vauvan kanssa olemisen lisäksi ehtiä tekemään töitä, käymään salilla, tapaamaan ystäviä, nukkumaan hyvin ja syömään terveellisesti.

Todellisuushan menee niin, että vauvan ja perheen kanssa olemisen jälkeen uni on edelleen ensisijainen, vaikka yöt ovat katkonaisia – sehän tarkoittaa sitä, että välillä me mennään vauvan kanssa iltakahdeksalta nukkumaan. (Onneksi vauvalla on mun unenlahjat…) Yöllä herätään 3-4 kertaa syömään, ja nukahdetaan heti syötyä. Siksi vaikka illalla mentäisiin nukkumaan 22-23 välillä, ja aamulla herätään 7 maissa, niin on pakko kiriä välillä univelkoja kiinni.

 

Prioriteetit uusiksi.

Vauvan, puolison ja unen jälkeen mulle tärkeyslistalla on työt. Ne vievät multa ainakin sunnuntaipäivän verran työaikaa, ja joskus työkeikkoja on muulloinkin. Sen lisäksi reissataan Espoon ja Tampereen väliä aika paljon.

Treenithän tässä jaottelussa jää viimeisille listoille. Oikeasti jumpalle pääsen hyvällä tuurilla kerran viikossa, ja silloinkin tuntuu että aikataulu painaa päälle ja pitäisi pian lähteä kotiin syöttämään vauvaa. Treenien lisäksi myös ruoan laatu, ja ruokailuajat, ovat kärsineet. Vaikka työrupeaman jälkeen olisi hyvää aikaa lähteä treenaamaan tai lounaalle, on kotiin vauvan luokse aivan kaamea kiire!

Vauvahan tietysti pärjäisi isän kanssa kotona mun treenien ja lounaankin ajan. Pitäähän täysimetetyn vauvan äidin syödä riittävästi ja monipuolisesti, jotta maitokin riittää! Ja jumiinhan sitä menee, jos ei liiku, ja unikin kärsii. Siksi salille tuleekin lähdettyä viimeistään siinä vaiheessa, kun niskat on tarpeeksi jumissa aiheuttaakseen mulle päänsärkyä, polvet ja alaselkä krempoilla.

 

Haluaisin silti viilata vähän ajankäyttöäni…

Kerran viikossa, yleensä maanantaisin, päätän että nyt alkaa taas se parempi elämä! Alan kiinnittää enemmän huomiota treenaamiseen, mielessä käy myös kotitreenit. Alan syödä säännöllisemmin, vähemmän herkkuja, enemmän oikeaa ruokaa.

Ja tiedätte varmaan kuinka siinä on tähän mennessä käynyt. Mun paino huitelee edelleen siellä 72 kilossa, karkkia ja herkkuja menisi ihan niin paljon kuin herkkukaapista löytyy, ja salille tulee mentyä säkällä kerta viikkoon.

Multa puuttuu toiveiden ja haaveiden lisäksi käytännön suunnitelma. Tapahtumatuottajakielellä tuotantokoonti.

Mun treenit ei ole kalenterissa, niille ei ole varattuna aikaa. Eikä mun syömiset, ne ei varsinkaan ole kalenterissa.

 

Konkretiaa!

No olenko ajatellut tehdä jotain asialle? Nyt kun tuli puheeksi, niin mulla ei ole mitään konkreettisia suunnitelmia, mutta se voisi olla paikallaan. Mua vaan ahdistaa tehdä sellainen suunnitelma, josta en saa pidettyä kiinni. Jos alan suunnitella, lykkään helposti itselleni liian korkeat tavoitteet ja ahdistun jo ajatuksesta, ja sitten jää treenaamatta, ja suuntaan vieläkin herkemmin kaupan herkkuhyllylle.

No, yhden tavoitteen mä tein kaksi viikkoa sitten. Mä tein itselleni sellaisen alkutavoitteen, että teen tänä vuonna joka päivä 20 kyykkyä. 365 päivässä se tekee 7300 kyykkyä, ja se on ihan kiva määrä! Se on myös sellainen, mikä varmasti tulee tehtyä – jos muistaa. Ja kyllä muistaa, kun siitä tulee rutiini. Siihen pystyn ihan varmasti.

Näin toistaiseksi.

Mitenkä siellä ruudun toisella puolella? Onko pitänyt tehdä uudelleenpriorisointia? Kuinka ehdit tehdä päivän aikana kaikki jutut mitä haluaisitkin?

 

Sanna + vauva tasan 3 kk

Painoni raskauden aikana ja nyt

 

Ennen kuin avaudun painoni sahailusta ja kehon kriiseistäni, kehuttakoon että kävin tällä viikolla vauvan kanssa kylässä ja muutaman tunnin ajan myös Ratinassa! Tyyppi oli tosi nätisti, ja sain shoppailla vauvalle ja itselleni uusia vaatteita ihan rauhassa. Ehkä mä pikkuhiljaa siedätyn vauvan kanssa julkisilla paikoilla kulkemiseen. Vauva pliis, älä ikinä vedä hirveitä raivareita kaupassa (taitaa olla toiveajattelua)!

 

Jälkitarkastus

No sitten. Kävin jälkitarkastuksessa tällä viikolla – sillä pakollisella kunnan neuvolaterkkari- ja -lääkärikäynnillä, jolla saa tilattua itselleen oikeuden vanhempainpäivärahaan. Tuolla käynnillä mitattiin verenpaineet ja hemoglobiiniarvo, ja tietysti ”pääsin” astumaan puntarille. Olen aiemminkin tuskaillut painoasian kanssa – mä en halua käydä vaa-alla. En halua!

Puntari aiheuttaa mulle pelkkiä harmaita hiuksia. Painoa on aina vääränlaisesti, joko liikaa tai liian vähän. Tai jos painoa on sopivasti, sitten painosta päästään nopeasti analysoimaan omaa kehonkoostumusta. Niin kuin vaikka tällä kertaa.

 

Painonvaihtelu raskausaikana ja sen jälkeen

Mun normaalipaino huitelee siellä 69 kilon tuntumassa. Juuri raskautta olin aika tiukassa kunnossa, ja painoin ehkä 65 kiloa. Painonnousu raskausaikana oli parinkymmenen kilon luokkaa – ihan vikalla neuvolakäynnillä painoin tasan 85 kiloa.

Raskausaikana painonnousu lähinnä huvitti. Suurinta tahtia kiloja kertyi raskauden loppuvaiheessa, kolmannella kolmanneksella. En stressannut painoasiaa, paitsi silloin kun mulle siitä huomautettiin neuvolassa. Huomautus oli varsin ystävällissävytteinen, mutta syömiseen huomion kiinnittäminen ja sitä kautta painonnousun kontrollointi ei ole mulle hyvä neuvo. En saanut kehotuksesta motivaatiota parantaa ruokailutottumuksiani, kun en nähnyt asiassa järkeä – en halua puntaroida, mitata tai sen suuremmin miettiä ja analysoida mun ruokailuja. Tiedän kyllä, kuinka mun täytyy syödä jotta jaksan.

Välillä menee herkutteluksi. Se johtuu monesti vajavaisista ruokailuista päivän aikana, tai väsymyksestä, tai molemmista. Silloin iskee herkkunälkä, ja etenkin raskausaikana mä hurahdin suklaaseen pahemmin kuin ikinä aikaisemmin! Paino nousi, pöksyt kiristi, mä söin jälkkäriksi suklaata. Ei haitannut mua. Miksi se siis haittaisi ketään muutakaan?

Nyt kaksi kuukautta synnytyksestä painoni on 72 kg. Kolme kokonaista kiloa siihen lukemaan minkä olen mieltänyt omakseni. Siihen olen tyytyväinen, mutta puntarilla käynti pistää taas mielen analysoimaan: olenko nyt palautunut synnytyksestä? En ole. Paljon on vielä kuntoutettavaa. Miksi painoa on enää kolme kiloa enemmän, ja silti lantion- ja reidenympärys on näin paljon suurempi? Olenko mä menettänyt näin paljon lihasta, ja saanut näin paljon rasvaa tilalle?

 

 

Keskivartalon löysyys harmittaa

Sanon suoraan. En ole sinut sen viimeisen vatsamakkaran kanssa mikä mulla on alavatsalla (joo, tiedän ettei se näistä kuvista edes näy). En ole sinut sen vyötärönympäryksen kanssa, joka tuntuu vielä varsin löysältä ja palautumattomalta synnytyksen jälkeen (vaikka peilikuva on minusta silti varsin jees!). En ole sinut ajatuksen kanssa, että kengänkokoni tai lantioni olisivat hamaan loppuun asti suuremmat kuin ennen raskautta.

Noin, nyt se on sanottu. Nyt kun avautuminen on tehty, sanottakoon myös, että mulle on ihan ok se asia, etten ole sinut kaikkien kehoni uusien muutosten kanssa. En tykkää vatsamakkarastani, mutta jatkan elämääni. Koetan ehtiä salille ja teen syvien vatsalihasten harjoituksia. En dieettaa, koska en halua, eikä se tässä vaiheessa olisi ollenkaan järkevää – varsinkin kun lapseni on täysimetyksellä ja syö parin tunnin välein päivin öin (meijeriltä päivää).

 

 

…ja se on ihan ok

Tiedostan myös, että nämä ajatukset eivät tee minusta huonoa äitiä tai esikuvaa. Tällaiset ajatukset ovat normaaleja, ja on täysin hyväksyttävää ihmetellä uutta kehoaan. En siis hauku itseäni peilin edessä, eikä mun uusi, ylimääräinen vatsamakkara tai pehmeät vatsanpeitteet siis saa minua huonolle tuulelle tai rajoita mun elämää. Ja mitä tulee painolukemaan – ihan täysin yhdentekevää!

Millaisia ajatuksia muilla äideillä on kehon muutoksista raskauden jälkeen (tai muutenkin!)?

Sanna  – 10 viikkoa synnytyksestä