Hae
Sanna Laitinen

Kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan!

Rutiinit ovat tärkeitä kesälomallakin.

 

Vasta sitten kun tuli uupumusta ja lopulta burn-out, kun istuin ja itkin psykiatrisen sairaanhoitajan pakeilla, aloin tajuta, kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan.

Huomaan monesti rutiinien tärkeyden vasta silloin, kun on elänyt jonkin aikaa ilman selkeitä rutiineja. Jos herää aamulla milloin sattuu ilman herätyskelloa, menee illalla nukkumaan sitten kun joskus malttaa, ei suunnittele syömisiään eikä varsinkaan treenejä tai to-do-listan tyhjentämisaikoja, on aika vaikeaa saada mitään aikaiseksi.

Kun siirryin haaveilemiini lifestyleyrittäjän saappaisiin puoli vuosikymmentä sitten, kadotin kaikki rutiinit. Edessä ei ollutkaan teknillisen yliopiston kurssiaikatauluja, ei työnantajan sanelemia työvuoroja. Oli omia deadlineja, paljon palavaa innostusta, hirveästi aikaa päivässä. Rutiinittomuus ilmeni siten, että teinkin aamusta iltaan hommia, välillä shoppailin, välillä treenasin, välillä kävin syömässä. Silti olin aamusta iltaan, arkena ja viikonloppuna, 24/7 tavoitettavissa.

Vasta sitten kun tuli uupumusta ja lopulta burn-out, kun istuin ja itkin psykiatrisen sairaanhoitajan pakeilla, aloin tajuta, kuinka tärkeitä rutiinit mulle onkaan.

Loma-aikoina rutiinit katoavat

Nyt äitiyslomalla, kesälomalla, vapaapäivinä ja matkoilla rutiinit häviävät hirveän helposti. Tai ainakin saa alkaa opetella aivan uudenlaisia rutiineja, kun vanhoista ei voi enää pitää kiinni. Saan itseni kiinni vähän liian usein valittamasta, kun en ehdi treenata. No miksen ehdi? Koska minulla ei ole selkeää treenirutiinia. Tai että syön ihan mitä sattuu. No miksi? Koska minulla ei ole selkeää syömisrutiinia. Lapsella kyllä on, minulla ei.

Eikö oma hyvinvointini ole muka tärkeää? Jos minä olen väsynyt, nuutunut, huonotuulinen ja henkisesti ja fyysisesti jumissa, ei muukaan perhe voi varmasti kovin loisteliaasti verrattuna tilanteeseen, jossa äiti on virkeä, aikaansaava, hyväntuulinen ja osannut aikatauluttaa elämänsä niin, että aikaa on niin treenille, töille kuin lasten kanssa puuhastelulle.

Mitä en halua?

Olen vähän liikaa valitellut itselleni kaikkea sitä, mitä en halua. En halua lojua sohvan pohjalla väsyneenä. En halua katsella pyykkivuoria tai pölyisiä nurkkia. En halua sotkuista keittiötä, enkä varsinkaan nälkäistä mahaa. En halua voida huonosti. En halua, että joka päivä menee saamatta aikaan yhtään mitään. En varsinkaan halua tehdä töitä vuorokauden ympäri, joka päivä.

Mitä haluan?

Haluan selvät aikataulut työnteolle, keskittymisajalleni, opiskelulle. Haluan selkeät aikataulut treenille. Joogaa ja salia, kauhun tasapaino. Haluan organisoida viikon ruokaostokset niin, ettei hävikkiä tulisi yhtään. Haluan mennä nukkumaan niin, että herään virkeänä aamulla. Ja etenkin tämä: haluan pitää illat klo 16:30 jälkeen täysin vapaana työstä, ja viikonloput keikkoja lukuunottamatta työvapaana alueena.

Rutiinit ovat pelastus. Rutiinit ovat tapa johtaa omaa tekemistä, ja rutiinit tuovat ainakin mun mielelle todella paljon rauhaa. Selvät aikataulut, ei epäselvyyksiä tai epävarmuutta, aaaaah. Kiitos. Mieli tykkää.

Mun oma äiti jäi vuorotteluvapaalle, ja hoitaa Eino-taaperoa tiettyinä aikoina niin, että saan tehdä töitä, kirjoittaa ja opiskella. Aivan valtavan ihanaa! Rutiineja ja selkeästi aikataulutettua elämää kaikille!

Kummasta sinä nautit enemmän – rutiineista vai aikatauluttomasta elämästä?

Sanna

 

Kurkkaa myös:  Tuoreen äidin ajankäytön haasteita

Sannan Instagram

Sannan Facebook

Kirjoittaja on puhuja ja juontaja, joka suhtautuu esiintymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin intohimoisesti.

Näin pysyt motivoituneena.

 

Nyt kerron teille oivalluksen.

Sellaisen oivalluksen, joka on ollut yksi merkittävimmistä esimerkiksi uravalintojani tai elämäntapojani ajatellen. Se auttaa oppimaan, sisäistämään ja jäsentämään tehokkaammin uusia asioita, ja pitämään kiinni hyväksi havaituista tavoista. Se auttaa minua, maailman pahinta herkkuhiirtä, syömään terveellisemmin, ja se auttaa minua elämään sellaista elämää jollaista haluan elää! Se auttaa minua pysymään motivoituneena.

Haluatko tietää millainen oivallus se oli? Tässä se tulee.

Muistatko tällaiset ajat koulussa: olit päätynyt opiskelemaan ainetta joka ei ihan hirveästi kiinnosta sinua. Ehkä olit peruskoulussa, ehkä jo ammatillisessa tai korkeamman asteen oppilaitoksessa. Koe kuitenkin on tulossa, ja ehkä venytät kokeeseen lukemista viimeiseen asti – ainakaan et opiskele kovin tehokkaasti. Joku saattaa tässä tilanteessa opiskella kokeeseen vasta viimeisenä mahdollisena iltana – minä taisin olla tällainen. Koetilanteessa saatoit suoriutua hienostikin, tai sitten et. Joka tapauksessa: kuinka paljon muistit opiskeltavasta aiheesta muutaman viikon kuluttua? Todennäköisesti et kovinkaan paljon.

Tai: Olit päättänyt aloittaa uuden, terveellisemmän elämän. Sinulla oli ruokavalio-ohje toisessa kädessäsi, treeniohjelma toisessa. Et silti tuntenut oloasi kovin motivoituneeksi. Pakolla noudatit ohjeita jonkun aikaa, kunnes palasit takaisin omiin rutiineihisi ja ehkä ei niin terveellisiin elämäntapoihin. ”Miksen taaskaan onnistunut? Minulla ei ole sitten yhtään itsekuria.”

 

Ja ajattelepa tätä!

Muistatko sellaisen hetken, kun suhtauduit todella intohimoisesti esimerkiksi johonkin harrastukseesi, tai halusit välttämättä, keinoja kaihtamatta, tietää jostakin asiasta lisää? Kuinka nopeasti opitkaan, kun asian sisäistäminen tuntuu sinulle niin ehdottoman, käsittämättömän tärkeältä! Kuinka upea on se fiilis, se tunnetila, kun ehdottomasti haluat selvittää, sisäistää, tietää. Muistatko sen tilanteen, sen fiiliksen?

Muistatko, mitä silloin opit? Mitä näit, kuulit, tunsit, maistoit, haistoit. Todennäköisesti kyllä, ja todella paljon voimakkaammin kuin tuossa epämotivoivassa koetilanteessa, tai pakotetussa, uudenlaisessa elämäntavassa.

 

Mitä tästä voi päätellä?

Ensimmäisessä esimerkissä opiskeltiin, syötiin ja treenattiin pakon ja itsekurin sanelemana. Tehtävistä oli vain suoriuduttava.

Toisessa esimerkissä koit käsittämättömän suurta paloa toteuttaa, sisäistää, oppia ja selvittää. Se oli todellista motivaatiota!

Tarvitseeko kukaan oikeasti itsekuria saavuttaakseen itselleen merkityksellisiä, merkittäviä asioita? Eikö ole ihan mielettömän paljon hienompaa motivoida itsensä saavuttamaan upeita asioita elämässään, sellaisia jotka kokee merkityksellisiksi, auttaa kehittymään ja olemaan paras mahdollinen itsensä?

 

Näin pysyt motivoituneena.

Mitä haluat saavuttaa, kuinka haluat elää, millainen ihminen haluat olla? Kun onnistut perustelemaan itsellesi kaikki ne syyt, miksi jonkin asian saavuttaminen, sisäistäminen, selvittäminen tai oppiminen on sinulle elintärkeää, ei motivaatiota tarvitse enää löytää. Silloin motivaatio on löytänyt sinut! Ja jos haluat motivoida myös muita, sinun täytyy pystyä viestimään kuulijallesi, miksi asian sisäistäminen, saavuttaminen, selvittäminen tai oppiminen on niin tärkeää. Näin pysyt motivoituneena.

En tiedä sinusta, mutta välillä minun tarvitsee muistuttaa itselleni, miksi nyt on syytä kehittyä, miksi haluan olla tässä hyvä, miksi tämän asian tekeminen on minulle tärkeää. Ja automaattisesti, kun pystyn kertomaan itselleni, miksi, motivaatio on taas täällä.

 

Ja joka ikinen kerta, kun palautan mieleeni sellaisen hetken, kun janosin oppia ja saada tietää lisää jostakin asiasta niin palavasti ja intohimoisesti, tulee ihan mieletön fiilis. Kombo innostusta, hyvää oloa, jännitystä, poltetta, energiaa…

Millainen on sun motivaatiofiilis? Eikö se tunnukin ihan superhyvältä?

Sanna

 

Kirjoittaja on puhuja ja juontaja, joka suhtautuu esiintymiseen, oppimiseen ja hyvinvointiin intohimoisesti.

Kurkkaa myös:  Paras muutos syntyy pikkukriisistä

Sannan Instagram

Sannan Facebook